Villa Mäntymäki sijaitsee itäisellä Uudellamaalla, ja siihen voi tutustua vain virtuaalisesti.
Vaalimme pihaa metsäpuutarhan ehdoilla, niin että kasvimme ovat sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa.

Kestävät puuvartiset ovat pihamme perusta, joiden lomassa kokeilemme hieman harvinaisempiakin lajeja.
Myös perennoissa etusija on perinnekasveilla, mutta niiden rinnalla kukkivat monet myös eksoottisemmat kasvit. Kesäkukat ja yrtit tuovat värejä ja hehkua kesään. Vihannes- ja hedelmätarhasta ammennetaan puhtaita ja luonnonmukaisesti viljeltyä satoa sadonkorjuun aikaan.

Puutarha ei valmistu koskaan, sen olen ymmärtänyt aikoja sitten, mutta pala palalta sitä muokkaa mieleisekseen. Lajien lukumäärän laskemisen lopetin alkuunsa, sillä se kiinnostaa yhtä vähän minua kuin omistamieni kirjojen niteiden määrä. Alussa pidin kasveista listaa, mutta silläkään ei ole enää merkitystä.

 

 

 

 

 

Webdesign © Marika Lahti 2008